toiminta |
yhteystiedot |
liity kerhoon |
historia |
kerhotilat |
lennätyspaikat |
taajuustaulukko |

Mallilennokkien SM-kisat
Silmäsuon lennokkikentällä
Yhteistyössä:








Kerhon toimintaKIHU:n toiminta on aktiivista ja vuoden mittaan järjestetään useita yhteisiä tapahtumia ja hankkeita. Sellaisia ovat mm. · Tammi-huhtikuussa Radio-ohjattavien lennokkien kurssi · Toukokuussa kevätleiri Rautavaaran lentokeskuksessa · Heinäkuussa mallilennokkien SM-osakilpailut · Elokuussa Siimalennokkien SM-osakilpailut · Syyskuussa syysleiri Rautavaaran lentokeskuksessa Lennätys ja rakenteluLennokkeja lennätellään aktiivisesti lennokkikentillä ja sisähalleissa. Vuonna 2006 Haminalahden lennokkikentällä käytiin lennättämässä kesäaikaan n. 500 kertaa ja yksittäisiä lentoja tehtiin n. 1500 kappaletta! Tämän lisäksi lennätellään talvella Laivonsaaren jäätiellä ja Keskuskentän kuplahallissa. Kerholla on opetuskäyttöön tarkoitettuja radiolaitteita, lennokkeja ja lennokkisimulaattori. Lisäksi kerholta voi lainata mm. automaattilaturia lentoakkujen lataamiseen. Harrastuksen voi aloittaa tai sitä voi kokeilla ennen kuin hankkii mitään laitteita itselleen! Lennokkeja voi rakentaa kotonaan tai yhteisissä kerhotiloissa Sammakkolammentien väestönsuojassa Puijonlaaksossa. Siellä voi myös turvallisesti säilyttää lennokkeja ja tarvikkeita. Kerhotiloissa on käytössä työkaluja ja laitteita, kuten vannesaha, styroksileikkuri, pylväspora, hiomakone jne. KilpailutKIHU on järjestänyt erilaisia SM-tason lennokkikilpailuja jo vuosikymmenten ajan. Osallistumalla kisoihin voi lennokkiharrastuksesta löytää aivan uuden ulottuvuuden. Kisoja järjestetään aloittelijoista aivan MM-tasolle asti ja jokainen löytää itselleen sopivan lajin ja luokan. Kisoissa tapaa muita lennokkiharrastajia ja näkee lajin trendit ja uusimman kehityksen. Kaikkiaan 17 KIHUN:n jäsentä osallistui vuonna 2006 SM-tason lennokkikilpailuihin ja neljä jäsentä sen lisäksi kansainvälisiin kisoihin. Kuopioon tuli vuonna 2006 kolme SM-kultaa ja kolme SM-pronssia. Voitokkaat lajit olivat mallilennokit, sisämallilennokit, siimaohjatut lennokit ja taitolennokit. |
toiminta